Suomen monipuolinen luonto on täynnä erilaisia yrttejä ja rohdoksia, joita käytetään osana naturopatiaa ja ravintoterapiaa. Yrttejä käytetään niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Keräsimme tähän artikkeliin Suomen luonnon parhaat antimet sekä muut tutut yrtit, joita ainakin entisaikaan käytettiin monenlaisiin vaivoihin. Muistathan olla tarkkana kasveja kerätessäsi ja käyttää vain niitä, jotka taatusti tunnistat oikein.
Kotimaiset kasvit ja yrtit
Yksi maamme luonnon tutuimmista kasveista on koivu. Se onkin ihmiselle monikäyttöinen puu, sillä siitä käytetään puuaines, kuori, lehdet, mahla ja tuhka. Koivun on sanottu edistävän virtsan-, hien- ja sapeneritystä sekä alentavan verenpainetta. Lisäksi vanha kansa on käyttänyt koivua reumaan, kihtiin ja veren puhdistamiseen. Ulkoisesti koivua on käytetty tietenkin vihtomisessa verenkiertoa parantamaan sekä koivunlehtikääreinä. Koivun vihtavedellä on huuhdeltu hiukset ja sitä on käytetty myös jalkakylpyyn.
Männystä on käytetty öljyä, pihkaa, tervaa ja pettua. Mäntyä on käytetty hengityselinten vaivoihin, kuten yskään ja tulehduksiin. Eteeristä öljyä on käytetty huoneilman raikastamiseen, ja pihkaa on pureskeltu suun terveyden edistämiseksi. Männyn nila eli pettu oli tietysti pula-aikana paljon käytetty antioksidanttirikas korvike jauholle.
Voikukasta käytetään juurta, lehtiä, kukkia ja varsia. Kukan sanotaan lisäävän erityisesti virtsaneritystä ja yksi sen nimityksistä onkin sängynkastelija. Lehtiä ja kukintoja käytetään paljon myös rapeana lisänä salaateissa. Voikukka on erinomainen esimerkki naturopatian ja ravintotieteen tarjoamista mahdollisuuksista, sillä tätä monivuotista kasvia löytyy maan lähes joka kolkasta.
Nokkosta pidetään maistuvana kasvina. Se sisältää paljon valkuaisaineita, kalsiumia, rautaa ja C-vitamiinia. Kansantarujen mukaan nokkosta on myös käytetty erilaisten myrkkyjen vasta-aineena. Nokkosta on käytetty monipuolisesti niin sisäisesti kuin ulkoisestikin erilaisiin vaivoihin ja kiputiloihin, ja se on lisäksi suosittu lisä keittoihin, muhennoksiin ja leivoksiin.
Apu löytyy kaupan yrttihyllyltä
Myös monista kaupan yrttihyllyltä löytyvistä yrteistä sanotaan olevan apua monenlaisiin vaivoihin. Sen lisäksi että ihanat vihreät yrtit maustavat ruoasta paremman, tuoksuvat ja näyttävät upeilta, niillä saattaa olla terveydelle suotuisia vaikutuksia.
Esimerkiksi mintun sanotaan lievittävän jännitystä, ja rosmariini saattaa helpottaa kaamosmasennusta. Laventelilla sanotaan olevan tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia, ja basilika auttaa rentoutumaan. Timjami on antioksidantti, mutta ei sovi raskaana oleville. Aloe vera on tunnettu elvyttäjä, joka auttaa ihoa paranemaan ja korjaantumaan.